Ihan huomaamatta syksy asettuu meihin,
naava kuuseen.
Syksy on vienyt mukanaan. Työkiireet ja ikävä kyllä stressikin on tarttunut matkaan.
Elämästä ei aina oikein voi sanoa, että tätä toivoin ja tähän olen pyrkinyt.
Kampaan nuorimman lapsen hiuksia aamulla, saattelen eskariin.
Illan suussa sama lapsi istuu hiukset hajallaan lattialla ja kertoo päivästään.
Luemme hiljakseen muumikirjoja, nyt olemme lukemassa Vaarallista juhannusta.
Kotona olen oma hajamielinen itseni, pesen autonavaimet housun taskussa ja kaukosäädin ei toimi. Kasaan töitä mukaani. Mietin joka päivä, että meillä pitäisi siivota kunnolla, en vaan jaksa. Vanun nojatuolissa neulomassa, virkkamassa. Ruokaa teen nopeasti, onneksi omassa maassa kasvaa perunoita ja maitoa saa navetasta. Olen oppinut tekemään maitoperunoita, keskipohjalaista ruokaa.
Öisin näen unia, aamulla minulla kestää aikani, ennen kuin saan ajatukset kasattua.
Välillä mietin että toukokuuhun on pitkä matka.
Tänään menen vasta myöhemmin töihin, meillä tehdään paperimassapatsaita ja paperinaru seinätekstiiliä. Olen iloinen ja jonkin verran uupunut, langat eivät ole oikein käsissä, mennään vaan eteenpäin ja toivotaan parasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti