Yipping, yapping

Kun elämään kuuluu puoli-terrieri riittää räkytystä päivien piristykseksi. Tämän illan mekkalan aiheutti puruluu, jonka annoin Lilylle ja jonka se jätti Buddyn paikalle sillä seurauksella, että Buddy nappasi luun hampaisiinsa. Moista vääryyttä kokiessa aloitetaan tietenkin hermoja raastava haukkuminen.

Ilmeisesti pikkuruiset maito-hampaat ovat vaihtumassa, kun yllätän Lilyn vähän väliä pureskelemasta kiellettyjä asioita, useimmiten kopio-"kloksit" ovat neulanterävien hampaiden uhrina, pajukorit, tuolin jalan kimpussa oltiin tänä aamuna (ärrin murrin siitä... olenhan ne itse omin kätösin kunnostanut.)

Minähän olen niin suloinen söpöläinen, vaikka mekkaloinkin moninkertaisesti enemmän kuin alituisesti unen rajamailla puolikuolleennäköisenä torkahtelevat koira-papparaiset. Lily ei ole enää mikään vauva-koira ja tyttöjä olen joutunut varottamaan ärhäkästä luonteesta, sylissä paijatessa se saattaa yhtäkkiä alkaa rähistellä ja yrittää purra napsauttaa varomatonta nenään. Naamassa Lilyllä kasvaa pidempiä karvatupsuja, se on kyllä hassunnäköinen koira, jonka ulkoiset terrieri-piirteet ovat tunnistettavia.

Keväällä istuttamani begonia alkoi kukkia. Eihän tätä raaski laittaa pihalle tuulen ja sateen piestäväksi, joten se ilahduttaa minua keittiössä.