Kolmekymmentä koirakuvaa

Eilen illalla kymmenen aikaan kävimme kävelyllä. Kuovit huusivat matalalla taivaalla, olivat huolissaan kun lähestyimme niiden pesäpiiloa. Näimme pöllön lentävää suhahtavan ohitsemme, onneksi emme törmänneet rottiin, koloja kyllä katselin ja varoin ettei Lily mene liian lähelle rottamyrkyn syöntipaikkoja.

Tänään on sitten ollutkin sadepäivä ja olen uppoutunut kirjaan. Löysin kirjastosta norjalaisen Anne. B. Radgen kirjan Berliininpoppelit. Aika kiehtovaa ja mielenkiintoista perhekuvausta ja aloitan seuraavaa osaa heti kun saan ensimmäisen luettua läpi. Takaliepeessä kirjailijan sanotaan rakastavan eläimiä, erityisesti sikoja ja tämän kyllä huomaa lämmöstä ja realismista millä eläinkohtauksia on kuvattu.

Otin ainakin kolmekymmentä kuvaa Lilystä, se reuhtoi vinkuleluaan, pyöri ja hyppi ja käänsi naamansa pois kamerasta, kyykin polvillani ja makasin lattialla, napsutin sormiani, vihelsin ja naksuttelin kielellä. Sitten aivan yllättäen Lily istahti lämpimän leivinuunin viereen ja sain monta kuvaa, jossa se on aika lailla tyypillisimmällään toinen korva lupsuttaen, toinen terhakkaasti pystyssä. Tässä kuvassa se vielä vähän kallisti päätään veikeännäköisesti ja ilme on minusta hyvin vetoava: "No, ota nyt se kuva, jos sinun noin hirveästi tekee mieli."

Olen aina pitänyt eläimistä mutta tähän olen koiraan olen aivan hulluna! Se on vaan kerta kaikkiaan niin uskomaton pikku pakkaus, täysin suunnittelematon koko otus, aivan hullu koirasekoitus ja silti luonteeltaan hauska, hyvin nopea oppimaan, vilkas ja rohkea, pirteä, pieni räksyttäjä, joka naurattaa meitä yhä uudelleen, kun se on niin tosissaan kaikessa mitä se tekee.